
Lasten Kesäleiriyhdistys -76 ry, tutummin Kurun kesäleiri, on tehnyt ehkäisevää lastensuojelutyötä yli 45 toimintavuotensa ajan. Järjestämme kesäleiritoimintaa 6-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille leirikeskuksessa Näsijärven rannalla, Ylöjärven Länsi-Teiskossa, 45km Tampereelta pohjoiseen. Vuosittain leireillä käy n. 330 lasta ja nuorta.
Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja sen taustayhteisöjä ovat Ylöjärven kaupunki, Väestöliitto, Suomen Nuorisoseurat ry sekä Otavamedia Oy. Seura-lehden aloitteesta perustettu Lasten Kesäleiriyhdistys -76 saa toimintaansa avustusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA, Veikkaus).
STEAn avustus mahdollistaa kesätekemistä loma-ajaksi sekä leirielämyksiä lapsille ja nuorille, joille ne eivät olisi saavutettavia ilman tuettua leiritoimintaa. Etusijalla leireille ovat 6-17 -vuotiaat, joilla on leirille lähtevään lapseen tai lapsen perheeseen liittyviä erityisiä sosiaalisia, taloudellisia tai terveydellisiä perusteita. Näitä voivat olla mm. kiusaaminen, oppimisvaikeudet, yksinäisyys, työttömyys, pienituloisuus, pitkäaikaissairaudet, kehityshäiriöt, perheen jaksaminen tai perheenjäsenten erityiset tarpeet. Kaikkien leiriläisten tulee kuitenkin pystyä huolehtimaan itsestään ja tarpeistaan ilman henkilökohtaisen avustajan apua.
Tuettu lomatoiminta tarjoaa kannustavia kokemuksia, uusia kaverisuhteita sekä mielekästä ja turvallista kesätoimintaa leiriläiselle. Leirit tukevat perheen hyvinvointia mahdollistamalla huoltajille esimerkiksi apua yhteisen loma-ajan järjestämiseen tai aikaa lepoon ja työntekoon koulujen loma-aikana.
Yhdistyksessä työskentelee ympäri vuoden osa-aikainen toiminnanjohtaja ja apulaistoiminnanjohtaja. Yhdistys palkkaa vuosittain kesäleirikaudelle 20 työntekijää (keittiöhenkilökuntaan 2 keittiövastaavaa ja 2 keittiöapulaista sekä ohjaajatiimiin 2 apulaisjohtajaa, 2 terveydenhoitajaohjaajaa sekä 12 leiriohjaajaa. Tarjoamme monipuolisen ja mielekkään kesätyön, jossa voi käyttää omia vahvuuksia, ottaa vastuuta ja kehittyä. Kaikki työntekijät koulutetaan työtehtäviin ja leiriorganisaatioon. Lue lisää työpaikoista sivulta Avoimet työpaikat.
Kurun kesäleiri sosiaalisessa mediassa:
Kurun kesäleiri mediassa:

Kurun lehti 9.7.2020 – Kurun kesäleirillä lasten tukena ovat turvalliset, monitaitoiset aikuiset
Ylöjärven uutiset 18.6.2014 – Kesän riemut kuuluvat kaikille
Yhdistyksen tiedot